- Etusivu
- Toimialat
Nettisivut sen mukaan, miten alasi asiakkaat valitsevat palveluntarjoajan
Suunnittelemme nettisivut toimialasi mukaan, sillä eri alojen asiakkailla on erilaisia kysymyksiä. Teemme toimialasivun vain, jos meillä on alalta omia töitä näytettäväksi. Tällä hetkellä tällaisia aloja on kaksi.
Toimialasivu ei ole valmispohja, johon vaihdetaan paikkakunnan nimi. Esittelemme siinä alalle tekemiämme sivuja ja työkaluja sekä käyttämiämme hakusanoja. Mukana on linkit julkaistuihin sivustoihin. Näin näet jo ennen tapaamista, mitä sivuillesi tulisi. Aloitamme esittelemällä julkaistut sivustot, niihin rakennetut työkalut ja mitatut tulokset. Niiden jälkeen kerromme, mitkä sivut ovat alan asiakkaille tärkeitä ja mitä he pohtivat ennen soittoa. Esittelemme myös hakusanat, joiden pohjalta kirjoitamme sisällöt. Jos omaa alaasi ei vielä löydy, toimimme samalla tavalla: perehdymme asiakkaisiisi ja kilpailijoihisi, rakennamme toimivan ensimmäisen version ja esittelemme sen ensimmäisessä tapaamisessa.

Tekemiämme nettisivuja eri toimialoille
Jokaisella toimialasivulla kerromme, mitä asiakkaat kysyvät, mitkä sivut ja työkalut vastaavat kysymyksiin ja miten yritys löytyy verkosta.
Rakennusliikkeet ja remonttiyritykset
Palveluja ja toiminta-alueita esittelevät sivut, kuvalliset referenssit, suuntaa antavat hinnat ja tarjoustyökalut rakennusliikkeille, remonttiyrityksille ja hirsitalovalmistajille.
Nettisivut rakennusliikkeelleAutokorjaamot
Autokorjaamoille ja autohuolloille: ajanvaraus verkossa, palvelujen hinnat, huollettavat automerkit ja -mallit, asiakasarvostelut sekä näkyvyys karttapalveluissa.
Kotisivut autokorjaamolleEikö omaa toimialaasi löydy?
Rakennamme verkkosivuja myös muiden alojen paikallisille ammattilaisille ja palveluyrityksille. Teemme toimialasivun kuitenkin vasta, kun meillä on alalta julkaistuja asiakastöitä.
Rakennamme nettisivut rakennusliikkeille ja remonttiyrityksille
Mitä rakennusliikkeen verkkosivuilla pitää olla, jotta asunnonomistajat ja isännöitsijät pyytävät tarjouksen?
AvaaKotisivut autokorjaamolle
Mitä autokorjaamon verkkosivuilla pitää olla, jotta autoilijat löytävät korjaamon, luottavat siihen ja varaavat huollon puhelimella?
Avaa